Hyvää matkaa Ben

Eilen 29.9.2009 rakas lapsukaiseni nukkui ikiuneen lenkillä. Ben oli loppuun asti vireä herra, lähti ulos isännän kanssa ja menivät isännän työpaikalle katsomaan työporukkaa. Ennen tätä olivat jo käyneet lenkillä, mutta halusi välttämättä uudelleen ulos. Ben kävi tarpeillansa, katosi ja hetken päästä löytyi puiden juurelta makaamassa kuolleena. Sydän vain oli pysähtynyt. Aiemmin aamulla veti henkeä syvään ja kuuluvasti, mutta sitten normalisoitui pian. Nukkunut se oli paljon viime aikoina, ja kerran takapää löysäili oudosti mutta ei muuta.

Ei helvetti että sydäntä raastaa ja tuntuu että tästä ei pääse yli ikinä. Se oli minun oma höppänä, se paras koira mitä voi toivoa. Ketään ei jättänyt kylmäksi ja keräsi elämänsä aikana paljon faneja ympärilleen. Sitä on itkenyt niin naapurit kuin isännän työporukkakin. Koko perhe on ihan tolaltaan. Ei sen kokoinen koira pientä aukkoa jätä. Ben asui porukoillani pääosin, tarkoitus oli että katsotaan miten se olisi tänne mun luo sopeutunut uudelle paikkakunnalle ja ehti käydä luonani viime viikolla. Jälkeen päin kun ajattelen, olin tyhmä että edes ajattelin ottavani sen tänne kun se oli elämänsä asunut porukoillani ja minä muutin maailmalle. Se oli isäpuolen silmäterä ja yhdessä ne liikkui kaikkialla. Isäntä joutuikin ottamaan nitron, koska otti sydämestä. Hänellä ei ole enää lenkkikaveria, ei sitä jonka kanssa käydä mökillä ja työpaikalla moikkaamassa kavereita. Hän sai kuitenkin haudata Benin. Mulla kaduttaa etten itse ole saanut elää viimeisiä hetkiä Benin kanssa. Miten tästä selviää?


Golden Line Saab "Ben" 16.3.2004-29.9.2009







Ja ne viimisiksi jääneet kuvat:

Osaanotto suureen suruun vielä tätäkin kautta.

Osanottoni täältäkin. Harvinaisen hyväkroppasen näköinen doggi, todella komea Herra on kyllä ollut.

Kiitoksia. Kirjoitan tänne saman kuin muuallekin:

Silmät turvoksissa lähdin aamulla töihin mutta monesti nielin itkuni ja heti kun pääsin kotioven aukaisemaan, piti antaa itkun vaan tulla.
Kaikki vain tuli niin yllätyksenä, en koskaan odottanut että Benin aika tulisi noinkin pian. Se oli niin hyvä vointinen, jaksoi juosta ja leikkiä ja jopa juuri ennen omaa lähtöään kävi pusuttelemassa häntä heiluen isännän. Kuitenkin tiedetään että heti on kuollut kun lähti käppäilemään omille teilleen. Se oli hyvin lähelle mennyt ja löydettäessään oli jo kylmentymään päin. En tiedä onko voinut tulla sydänkohtaus vai onko vain vanhuuden takia loppunut, koska ilmeisesti on tiennyt itsekin lähdöstään koska hakeutui uudelleen ulos ja pois näkösältä kuolemaan. Suurin lohtu tässä kaikessa on se, ettei se ainakaan kärsinyt ole. Se sai itse päättää omasta lähdöstään eikä tarvinut kenenkään apua. Juuri kuten olin aina toivonut. Mutta liian pian.


Ben tosiaan oli todella hyvässä kunnossa, ja siksi kai odotinkin että se vielä voisi elää muutaman ihanan vuoden kanssamme. Ilmeisesti vain sydän ei kestänyt enää elättää suurta kroppaa.

Osanotot vielä tännekin.. paljon jaksamista koko perheelle!

No voihan paska...Tämä on koiranomistajien arkipäivää, mutta ikävää sellaista. Varsinkin harmittaa Molossit jotka ei yleensä edes pitkään elä Meidänkin varmaan tarvii 3-4 vuoden päästä ostaa toinen koiruus, niin ei jää sitten ilman kun toisen aika koittaa.

Jaksamisia...

Osaan ottoni

Hieman on jo parempi olo, vaikka en vieläkään voi katsoa kuvia Benistä ilman itkua. Itku tuli myös kun keräsin Benin ruokakuppitelineen keittiöstä pois ja flexissä haisi vielä Ben.. Onneksi on töitä ja Nola, muuten olisin ihan hakoteillä. Tuskaahan tämä on koko ajan.

Osanottomme sinulle Ruttt...Rakkaasta eläinystävästä luopuminen on todella vaikea paikka. Eräs ystäväni totesi kerran, että "Koiraan kiintyy jopa enemmän kuin lähimpiin ihmisiin, koska koira rakastaa omaa ihmistään aidosti niin hyvinä kuin huonoinakin hetkinä". Tämän lauseen myös minä voin allekirjoittaa. Minä olen menettänyt useita rakkaita ihmisiä,mutta edelleen tulee kyynelet silmiin aina kun muistelen edesmenneitä eläinystäviä. Se rakkaus ja ilo mitä eläin osoittaa ihmistä kohtaan ei koskaan ole teeskenneltyä ja siksi se onkin niin ainutlaatuista.

Halaukset ja voimia meidänkin puolesta sinulle.

Voi kiitos S.u.s.s.u sanoistasi. Tuo on kyllä totta. Isäni menetin ollessani 11.v ja voin sanoa että Benin menetys oli yhtä kova shokki kuin isäni aikoinaan. Molemmat kun lähtivät niin yllätyksellisesti.

Kaikkea hyvää ja jaksamista teille.. Täytyy myöntää että tekstiä lukiessa vettyi omatkin silmät.
Mutta rakkaat lemmikit onneksi säilyvät aina muistoissa. Varsinkin tällaisessa tapauksessa terveinä ja hyvinvoivina kun ovat oman matkansa tehneet.
Se rakkaus mitä ihmisen ja koiran välillä on, ei voi ymmärtää kuin itse omistaja.
Side tuskin koskaan katoaa vaikka toinen onkin jo sateenkaarisillan toisella puolella.
Mutta varmasti Nolan läsnäolo on auttanut. Yhdessä sureminen on varmasti kaikille helpompaa on sitten kyse koirasta tai ihmisestä.

Aidot osanotot koko perheen voimin <3

Osan ottoni. Ben oli komea mies!

Siitä on jo runsas 2 vuotta kun meidän rakas bordeauxindoggi pappamme Pontus lensi taivaankotiin ja edelleen silmät kostuu kun katson hänen kuvia. Pontus oli lähtiessään 2kk vajaa 11-vuotias, mutta mieleltään edelleen se sama pallo- ja keppihullu pentu kun meille tullessaan 8 viikkoisena. Itse en muista aikaa ennen Pontuksen tuloa, joten hän oli minulle kuin isoveli. Monet itkut on itketty Pontuksen kaulaa vasten rypyistä kiinni pitäen ja niin monet salaisuudet kuiskittu vanhan herran korvaan... Ei siihen vaan ikinä totu kun rakas lähtee. Niin suuret tassunjäljet on jäänyt sydämiimme. Ne ei katoa koskaan. <3

Voimia koko perheelle!

Martta lähettää myös lohdutuspusut sinne. <3

.Merlizza. kirjoitti:

Pontus oli lähtiessään 2kk vajaa 11-vuotias

Harvinaisen vanha borkku. Saas nähdä kuinka vanhaksi meidän borkku jaksaa

Juu Pontus pappa oli Suomen toisteksi vanhin borkku pari kuukautta jos olisi vielä elänyt niin olisi ollut vanhin. Toivottavasti tekin saatte nauttia borkustanne yhtä kauan. Voi kunpa kaikki saisivat!

Puuuuh... Oli kova paikka käydä Benin haudalla. Lyhdyn vein sinne koko perheen voimin ja kaikki alkoivat parkumaan siinä. Uskomatonta, olenko itkenyt näin paljon edes isän kuoleman aikaan? En ole tainut. Tuntuu niin ontolta että tanskandoggin olemus on koko huushollista poissa. Vannoin heti että meille ei jää tanskandoggin kokoista aukkoa iäksi tähän taloon, niin tuo vei sydämmeni vaikka jokainen on oma persoonansa.

On kyllä ollut muuten vanha borkku. Tiedän itsekin vain yhden 13-vuotiaan tanskandoggin, jo edesmenneen. Se oli jo kunnioittava ilmestys.