Murkkuikä ja sen tuomat ihanat päänvaivat

Millaisia teidän koirat ovat olleet murkkuiässä? Miten selvisitte vai jäikö koiralle se vaihde päälle?
Vinkkejä myös siitä, mitä tulisi ehdottomasti välttää murkkuikäisen koiran kanssa esim. toisten koirien tapaamisessa jne.

Benin murkkuikä oli yhtä uhoamista, ja kun sen päälle kävi suuri musta koira, niin sen jälkeen ieraat mustat koirat eivät ole olleet kavereita. Siedätystä ollaan harjoiteltu, ja kaikki alkoi mennä jo hyvin kunnes uudelleen tutun sakemanni kävi niskan päälle. Palattiin siis alkuvaiheeseen. Ei Ben vieläkään kovin pidä toisista uroksista, jos ne eivät alistu.
Ben myös testaili niin minua kuin vieraita ihmisiäkin murkkuiässä. Milloin ei haluttu tulla kutsusta luokse ja hihnan nähdessään lähti vielä kauemmas. Välillä piti hyppiä edessä edestakaisin ja vähän nykkiäkin. Hajottanut se ei sentään ole mitään.

Nolalla ikää on jo 8kk ja murkkuikä näkyy ihan selvästi. Pitää murahdella vastaantuleville koirille, varsinkin jos ne tekee samoin. Myös jotku ihmiset ovat kovin uhkaavia. Beniäkin pitää välillä vähän testailla. Pyrin kovasti nyt siihen ettei Nolalle sentään osu vastaan yhtään negatiivista kokemusta muista koirista, ettei käy samoin kuin Benin kanssa. Nola tosin on tuhonnut hyvin paljon kun ikää tuli lisää, ja välillä pitää heittäytyä niskuroimaan ulkona hihnan kanssa. Jos yrittää ottaa pannasta kiinni, niin eikö maahan selälleen ja potkimaan ilmaa. Toki reviirin vahtiminenkin on hieman voimistunut ja ikkunasta kyylätään usein muiden tekemisiä.

Ruttt kirjoitti:

Millaisia teidän koirat ovat olleet murkkuiässä? Miten selvisitte vai jäikö koiralle se vaihde päälle?
Vinkkejä myös siitä, mitä tulisi ehdottomasti välttää murkkuikäisen koiran kanssa esim. toisten koirien tapaamisessa jne.

Benin murkkuikä oli yhtä uhoamista, ja kun sen päälle kävi suuri musta koira, niin sen jälkeen ieraat mustat koirat eivät ole olleet kavereita. Siedätystä ollaan harjoiteltu, ja kaikki alkoi mennä jo hyvin kunnes uudelleen tutun sakemanni kävi niskan päälle. Palattiin siis alkuvaiheeseen. Ei Ben vieläkään kovin pidä toisista uroksista, jos ne eivät alistu.
Ben myös testaili niin minua kuin vieraita ihmisiäkin murkkuiässä. Milloin ei haluttu tulla kutsusta luokse ja hihnan nähdessään lähti vielä kauemmas. Välillä piti hyppiä edessä edestakaisin ja vähän nykkiäkin. Hajottanut se ei sentään ole mitään.

Nolalla ikää on jo 8kk ja murkkuikä näkyy ihan selvästi. Pitää murahdella vastaantuleville koirille, varsinkin jos ne tekee samoin. Myös jotku ihmiset ovat kovin uhkaavia. Beniäkin pitää välillä vähän testailla. Pyrin kovasti nyt siihen ettei Nolalle sentään osu vastaan yhtään negatiivista kokemusta muista koirista, ettei käy samoin kuin Benin kanssa. Nola tosin on tuhonnut hyvin paljon kun ikää tuli lisää, ja välillä pitää heittäytyä niskuroimaan ulkona hihnan kanssa. Jos yrittää ottaa pannasta kiinni, niin eikö maahan selälleen ja potkimaan ilmaa. Toki reviirin vahtiminenkin on hieman voimistunut ja ikkunasta kyylätään usein muiden tekemisiä.

Meillä on Jadella murkkuikä jatkunut n. 9 kk tähän päivään asti (vasta vajaa 1.5v eli pahin vielä edessä) välillä lieventyen. Luoksetulossa tapahtuu niskurointia ja vapaana ollessa saattaa saada "murkkukohtauksia" eli hipheijjaa otappa mut kiinni kun juoksen karkuun jos meinataa kotiin mennä...
No, meillä tuo meni ajoittain niin pahaksi ettei edes pois päin lähteminen auttanut. Meidän neiti rohkea lähti vastakkaiseen suuntaan omille seikkailuilleen.
Nykyään tilanne on suotuisampi ja tykätään kotiinkin lähteä. Tämän olen saanut pois samalla tavalla kuin pentuna opetettiin luokse tulo. Eli "palkintonameja" (mitä sitten käytätkin) taskuun mukaan niin että koira voi haistaa niiden olevan sinulla. Hetken aikaa koira saattaa tapittaa liikahtamatta kiltisti jalkojesi edessä, mutta unohtaa kyllä.
Kun koira sitten alkaa niskuroimaan, torut... Lasket esim. 30:een sekunttilaskennalla ja kokeilet uudestaan, mutta nyt niin että koira näkee kädessäsi olevan namipalan.
Ei tietenkään joka kerta nameja mukaan. Jos kuitenkin haluat varmuuden vuoksi "karkaamisen varalta" ottaa ne mukaan, mitä enemmän aikaa on kulunut namien aloituksesta, sitä useammin ota ne mukaasi niin ettei koira tiedä.

Muistetaan kuitenkin ettei "karkaustilanteessa" mennä tunkemaan koiran suuta täyteen nameja.. Muuten se juoksee vielä Norjaan saadakseen lisää

Uhoaminen on meillä jäänyt vähemmälle mitä enemmän ikää on tullut, mutta tulee todennäköisesti muuttumaan vielä.

Reviirin tiukka vahtiminen on ollut kuvioissa n. 6 kk ikäisestä saakka. Eikä se ole ainakaan yhtään "rennompaan" suuntaan mennyt
Mutta ei sentään mitään sairaalloistakaan.

Jadea puri pienenä ipanana päähän joku peruukilta näyttävä lattiamoppi. Ei ole pitänyt sen jälkeen enkä ole ottanut tarpeelliseksi siedättää liikaa. Kun ei meillä tuttavapiirissä moisia ole, mutta silloin tällöin varovaisesti kokeillaan lähestyä. Luokse ei kuitenkaan mennä. Nykyään Jade ei reagoi sen erilaisemmin kuin muunkaan näköisiin koiriin, jos ohi kävellään eikä tämä toinenkaan reagoi. Muussa tapauksessa sitten mennäänkin "niska-pers-otteella" muutama kymmen metri ja rauhotutaan hetki paikallaan.

Joten onneksi emme ole yksin!

Ja tosiaan tosta painimisesta mun ja Jaden välillä... Pentuna (2-7kk) oli aivan tajuton riiviö jolla oli uhmaa mammaa kohtaa niin paljon että sitä olisi voinut naapurin fifeillekin jakaa

Mutta vain kerran, noin muutama viikko sitten (vajaa puolitoistavuotias) otettiin tosissaan yhteen.

Itse olin sängyllä makoilemassa ihanilla päiväunilla kunnes heräsin omituiseen murinaan. Silmät avattuani näin Jaden liian rujon alapurennan noin parin sentin päästä kasvoistani.
Siinä vaiheessa ei tullut paljoa mietittyä muuta kuin koiralle "selkään"..
Eli onneksi edelliset hurtat opetti.

Jos nyt haluatte tarkkoja kuvaelmia siitä hetkestä niin...:
Noustessa nappasin ensimmäisenä Jadea leukaluusta kiinni ja polvella rintakehää työntäen kaadoin neidin selälleen lattialle. Siinä sitten koko painolla istuin päällä kun neiti rimpuili ja piti meteliä minkä ehti.
Siinä sitten huusin kaikilla maailman kielillä eit ja kirosanat silmiin tuijottaen.

Lopulta Jade luovutti ja väisti tuijotuksen joten nousin päältä niin että astuin koiran ylitse ensin kerran, kiersin ympäri silmiin tuijottaen ja yli vielä toisen kerran. (Pahimpia alistustapoja laumakäyttäytymisessä joidenkin "asiantuntijoiden" mukaan)

Illalla vasta neiti tuli itse luokseni varovasti häntää heiluttaen ja pyysi päästä ulos.

Tämän jälkeen on korvat löytynyt taas paljon paremmin minulle päin eikä mitään uhmausta "mammalle". Paitsi mitä nyt murkkuiän muut ihmetykset välillä. Johtajapaikka ilmeisesti sitten hyväksytysti pidetty.

Kuulostaa varmasti rankalta, mutta itse en anna koiralle pienintäkään mahdollisuutta ymmärtää väärin tuossa tilanteessa.
Siitä kuitenkin tulee pahimmassa tapauksessa elinikäiset ongelmat ja koira saattaa huonoimmassa tapauksessa jopa käydä päälle myöhemmin luullen itseään ylemmäksi.